Rakkaus on vaikee asia. Mä rakastan,vaikken mä tahtois. Seurustelu tuottaa mulle ongelmia.
Silti, mä haluisin käpertyä pieneks jonkun viereen, itkee mun kyyneleet, joku vois pyyhkiä ne pois mun kasvoilta. Itkisin mun kivun ja tuskan pois. Itkisin pois huolet, ja murheet. Kaikki vois olla hyvin.
Kaikki on niin ristiriitasta. Mä en tiedä mitä mun pitäis ajatella mistäkin.Kaikki on niin ristiriitaista. Niin mustaa ja valkoista samaan aikaan. Niin ilosta, niin surullista. Miks kaikki on vaikeeta ,muttta kuitenkin helppoo? Mä tahdon pois, mut mä tahdon elää. Mä en tiedä.
Mun päässä on paljon kysymyksiä, joihin mä en tiedä vastausta.
V tuli taas tänään mun luokse. Se katso mua sen silmillä, joita ei näy, kasvoilla, joita ei ole. Se kuitenkin oli siinä. Mä näin sen, mä tunsin sen. Mä itkin sen takia. Mä en kaipaa sitä. En ollenkaan, kuitenki elämä ilman sitä tuntuu vaikeelta. Mä en muista mitään mitä tapahtui kaksvuotta sitten. Kun V oli kokoajan mun luona. Muistan vaan, kun se silitteli mua jokailta, kertoi tarinoita pilvilinnoista, paikasta, jossa kaikki olisi hyvin. Välillä se tekee sitä vieläkin.
Mä en jaksa ees vaivautua laittamaan kuvaa tähän. Mä en vaan jaksa.
